VALMENNUKSET

Kenelle?

Tarjoamme räätälöityjä valmennuksia itsensä tai työyhteisönsä kehittämisestä kiinnostuneille yksityisille, yrityksille ja yhteisöille. Oli kyse sitten esiintymisestä, itsensä johtamisesta tai elämänhallinnasta yleensä, niin metataidoilla on nyt ja tulevaisuudessa merkittävä osuus joka osa-alueella yhä nopeatempoisemmin muuttuvassa yhteiskunnassa.

Miksi?

Motivoituminen, oman osaamisen kehittäminen, muutokset elämäntilanteissa tai työyhteisön vuorovaikutuksen kehittäminen ovat tilanteita jolloin uusista näkökulmista voi olla paljon hyötyä. Herätellään uusia ajatuksia sekä luodaan myös uudenlaisia toimintatapoja mm NLP -menetelmillä, omiin sekä toisten ajatus- ja toimintamalleihin tutustumalla.

Kuka?

Petri Hervanto on esiintynyt ammatikseen laulajana ja näyttelijänä reilut kaksi vuosikymmentä sekä toiminut liikuntakeskuksen vetäjänä, esimiehenä ja liikunnanohjaajana. Aina ihmisistä, käyttäytymisestä ja ajattelun voimasta kiinnostuneena Petri on hankkinut lisäosaamista myös henkilökohtaisen ja yhteisövalmentamisen saralla mm NLP Practitioner, NLP Master Practitioner ja NLP Trainer -koulutuksista. Petri on vuoden 1999 Tangokuningas joka on pitänyt esiintymisten lisäksi omaa radio-ohjelmaa, käy puhumassa hyvinvoinnista ja tekee myös erilaisia esiintymis- ja vuorovaikutusvalmennuksia joissa keskitytään nimenomaan persoonallisuuden merkitykseen ja itsetuntemuksen kehittämiseen.

Valmennukset rakennetaan kestoiltaan tarpeen mukaan ja ne voidaan toteuttaa joko yksilö- tai ryhmävalmennuksena. Valmennuksia voidaan tehdä myös etänä hyödyntäen eri alustoja verkossa. Esiintymisvalmennuksessa on haluttaessa mahdollista tarkastella myös tekstintulkintaa ja artikulointia. Äänenmuodostuksen opastusta haluaville suosittelemme mielellämme muita kyseisen alan ammattilaisia.

OLE UNIIKKI ITSESI

Osaava esiintyjä omaa itsetuntemusta, kykyä aistia sekä suunnata energiaa.

Mitä?

Piilevätkö vangitsevat esiintyjän kykysi vielä jossakin syvemmällä odottaen puhkeamista kukkaan vai estääkö epäonnistumisen pelko nousemista lavalle laulamaan, puhumaan tai olemaan sosiaalisissa tilanteissa joukon keskipiste? Kaikkien ei toki näitä tarvitse, eikä pidäkään olla. Mikäli kuitenkin haluat tutkia omaa potentiaaliasi ja olla aidosti läsnäoleva sekä juuri se paras versio itsestäsi, niin hyvä itsetuntemus on siinä loistava apu.

Miten?

Kurkistamalla vähän syvemmälle konepellin alle itseesi ja hyödyntämättömiin voimavaroihisi, voit saada tästä persoonaan keskittyvästä valmennuksesta irti enemmän kuin osasit edes odottaa.
Opit tarkastelemaan itseäsi uusista näkökulmista ja tunnistamaan sekä tuomaan paremmin esille persoonasi puolet jotka tekevät sinusta uniikin.
Sopii kenelle tahansa, olit sitten valmistautumassa esiintymiseen tai haluat luontevammin olla kaikissa tilanteissa juuri se oma valloittava itsesi.

MITEN VAI MIELUUMMIN KUKA?

Henkilökohtaisuuden merkitys vuorovaikutuksessa.

Mitä?

Julkisten ja palvelualojen henkilöstö sekä esimiesasemassa olevat kohtaavat jatkuvasti työssään muuttuvia ja yllättäviäkin vuorovaikutustilanteita. Tämä on näkynyt korostuneena yleisen muuttuneen maailmantilanteen myötä niin asiakastilanteissa kuin työyhteisön kesken tapahtuvissa kohtaamisissa.

Miksi?

Muuttuvat tilanteet vaativat henkilöstöltä ammattitaidon lisäksi myös entistä enemmän vuorovaikutustaitoja, sopivassa suhteessa sensitiivisyyttä ja jämäkkyyttä. Lisäksi myös empatiakykyä ja sanatonta viestintää tai sen tulkitsemista. Tämä kertoo myös yrityksen asiakaslähtöisyydestä. Näissä oman persoonan tunnistamisella ja oman sanallisen sekä sanattoman viestinnän tarkastelulla on suuri merkitys. Tunnistatko myös toisen osapuolen lähestymiskulmaa tilanteeseen?

Kenelle ja miten?

Valmennus on hyväntuulinen, avoimeen keskusteluun perustuva erikokoisille ryhmille sopiva tilaisuus. Tutkitaan miellejärjestelmien rakenteita ja niiden vaikutuksia omaan sekä kanssaihmisten käytökseen, toimintatapoihin ja miten nämä ohjaavat myös ajattelua eri tilanteissa. Esimerkeillä ja parilla helpolla harjoituksella etsitään uusia näkökulmia ja rohkaistaan kokeilemaan uusia ajatus- sekä toimintamalleja erilaisiin tilanteisiin niin työyhteisössä kuin asiakastilanteissa.

YHTEYSTIEDOT

tiina(at)royalfeelgood.fi

petri(at)royalfeelgood.fi

P. 040 0199 915