TANGOKUNINGATAR TIINA RÄSÄNEN
KUKA?
Kaikkien aikojen nuorimpana, 18-vuotiaana Tangokuningattareksi 1994 kruunattu Tiina Räsänen on monipuolinen artisti, joka yli 25 vuoden kokemuksella taipuu tyyliin jos toiseen niin musiikin, näyttämön kuin koko elämän estradeilla.
HISTORIAA
Erilaisilla kokoonpanoilla ja ohjelmistoilla Tiina on esiintynyt konserteissa, tanssilavoilla, ravintoloissa sekä laivashow- ja bilebändeissä. Ulkomailla Tiina on kiertänyt mm. tangon lähettiläänä Saksassa ja Norjassa sekä lisäksi sotilassoittokunnan solistina rauhanturvajoukkojen mukana Kosovossa ja Eritreassa. Kahden albumin lisäksi Tiina on levyttänyt useita singlejulkaisuja sekä kilpaillut Suomen euroviisukarsinnan finaalissa.
VIIME VUODET
Vuodesta 2018 Tiinaa on nähty ja kuultu musiikkiteatterissa kun suosittu Kari Tapion elämästä kertova 15 kesää -musiikkinäytelmä on kiertänyt maata. Tämän lisäksi uusi musiikkinäytelmä Kulkukoirat on parhaillaan työn alla.
Nykyään myös eriteemaiset intiimit duokeikat ovat lisääntyneet.
Tiina on kahden lapsen äiti, joka on esiintymisen lisäksi ehtinyt opiskella kosmetologiksi, ohjata tanssiliikuntaa, kilpailla fitnessin parissa, käydä puhumassa liikunnasta, motivaatiosta sekä myös liiallisen liikunnan ja kontrolloinin vaikutuksista omaan hyvinvointiin.
MITÄ ON ODOTETTAVISSA?
Uusin mieluisa haaste on radiojuontajan pesti Radio Gramofonissa, jossa Tiinalla on oma ohjelma tiistaisin. Myös uutta musiikkia työstetään parhaillaan.
Tulossa on Tiinan ja Eija Kantolan yhteinen Aikuinen nainen – aina parhaimmillaan -esitys, jossa musiikin avulla pilke silmäkulmassa ruoditaan naisen elämää sen eri vaiheissa. Lisäksi puolisonsa Petri Hervannon kanssa Tiinalla on muutama yhteinen teemakonsertti, joiden tiedot löytyvät myös näiltä sivuilta.
TIINAN DISKOGRAFIA:
Singlejulkaisut
- Pohjolan valkeat yöt 1995
- Et rakkauttain muuten saa 1997
- Taikanainen 1999
- Sateenkaari ja tähdet 2000
- Suolaiset kyyneleet 2001
- Yksi haaveiden yö 2001
- Tähdenlento 2002
- Kukkiva roudan maa 2002
- Särkyvää 2003
- Helsingin taivaan alla 2003
- Siihen (Iina) 2004
- You don´t need to go (Iina feat Gary Revel jr) 2004
- Hiljaa kuiskaa nimeäs 2009
- Sain rakastaa 2019
Albumit
- Tiina Räsänen 1995
- Rakkauden synty 1996
Tiinan keikat
23.6. Joutsa, Letkaliiteri
23.6.- 5.7. Turku, Viking Glory
6.7. Seinäjoki, Tangomarkkinat
7.7.- 19.7. Turku, Viking Glory
29.7. Kangasniemi, Syvälahden lava
5.8. Siikalatva, Laakkolan kylätalo
21.8.- 3.9. Turku, Viking Glory
YHTEYSTIEDOT
tiina(at)royalfeelgood.fi
petri(at)royalfeelgood.fi
P. 040 0199 915