TANGOKUNINGAS PETRI HERVANTO

For privacy reasons YouTube needs your permission to be loaded.

SIIS KUKA?

Hei, pari sanaa itsestäni. Olen esiintynyt jo vuodesta 1986, kiertäen nuoresta lähtien eri kokoonpanoissa iskelmämusiikkia soittaen ja laulaen muiden töiden ohella. Vuonna 1999 saavutin voiton Seinäjoella Tangomarkkinoiden laulukilpailussa. Tangokuninkaana olin nro 15 eli lempinimeksi muodostui pian XV. Sain keikkailla varsin hurjaa tahtia ensimmäiset vuodet, vierailla useissa tv-ohjelmissa, tehdä levyn ja kotimaista tangoa sain olla mukana viemässä myös maailmalle mm Argentiinaan, Uruguayhin, Saksaan ja Norjaan ja olla kiertueella etsimässä uusia Tangokuninkaallisia.

OLEN TEHNYT PALJON MYÖS TEATTERIA

Turun Kaupunginteatteri lähestyi kiinnostavalla tarjouksella Olavi Virran ja A. Aimon kaksoisroolilla vuonna 2000. Tästä alkoi roolien jatkumo näyttämöllä musiikkinäytelmissä sekä komedioissa näihin päiviin saakka. Minut on nähty mm musikaaleissa All Shook Up, Piukat paikat ja Poikamiesboksi sekä henkilörooleissa mm Dannyn, Baddingin, Tauno Palon ja Olavi Virran kookkaissa saappaissa. Hyvät muistot on Turun lisäksi myös Varkauden ja Kouvolan teattereista.

TEEMALLISET OHJELMAT

Mieluista tekemistä tanssikeikkojen lisäksi ovat viime vuosina lisääntyneet erilaiset omat teemalliset konsertit sekä tilaajien toiveiden mukaan luodut yritys- ja yksityistilaisuudet. Näiden ohjelmisto tuotetaan yhdessä ammattimuusikoista kootun oman FeelGood -orkesterin kanssa. Tärkeintä on tiedostaa missä ja keille esiintyy sekä valita ohjelmisto sen mukaan jotta se sopii niin tanssittavaksi kuin myös kuunneltavaksi. Pienet tarinat laulujen takana antavat lisää sävyjä.

LIIKUNTAA, HYVINVOINTIA JA VALMENNUSTA

Yli kymmenen vuotta olen tehnyt lisäksi myös erilaisia liikunnanohjauksia sekä pitänyt luento- ja keskustelutilaisuuksia kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Tätä sarkaa olen laajentanut opiskelemalla lisää vuorovaikutuksen, käyttäytymisen ja aivotoiminnan saloja. Omat personoidut esiintymisvalmennukset, muiden valmennusten ohella, ovat tarjolla oman yrityksemme puolesta kaikille jotka haluavat tutkiskella sekä kehittää itsetuntemustaan ja vahvistaa läsnäoloaan.

NYT JA TULEVAISUUDESSA

Keväällä esiintymisiä on risteilylaivoilla eri kokoonpanoissa, triolla tehdään viikkoja sekä Turun että Helsingin linjoilla Tallinkin laivoilla. Myös Kolmen kuninkaan tarina on yhtenä erikoislähtönä Turusta huhtikuussa ja siellä seurana lavalla ovat Tangokuninkaat Risto Nevala ja Jukka Hallikainen.

Tansseja on myös monella kokoonpanolla, duoa ja trioa. Päivätansseja ja alkuillan tansseja. Keikkakalenterista tällä sivulla näkee paikat ja päivät. Keväällä alkaa myös tulevan kesän ison projektin, Onnen maa -musiikkinäytelmän harjoitukset. Onnen maa on monille tuttu tangontäyteinen elokuva joka sijoittuu 1960 -luvun aikaan, tarjolla on musiikin lisäksi huumoria, maaseuturomantiikkaa ja ajankuvaa sekä hersyviä hahmoja. Esityspaikkana on Äänekosken Kartano Kievarin kesäteatteriareena johon mahtuu noin 500 katsojaa. Ja musiikki soi oikean orkesterin soittamana tottakai. Ensi-ilta on 17.06 ja esityksiä tehdään elokuun alkuun saakka noin 5 esityksen viikkotahtia. Tästä erikoisen mukavan tekee se että saamme ensimmäistä kertaa olla Tiinan kanssa samassa esityksessä ja teatterissa yhtäaikaa, erinomaisen lisämausteen näytelmään tekee vielä se että elokuvaversion pääosan esittäjä Pertti Koivula ohjaa näytelmän ja tekee siinä myös itse tangokuninkaan roolin.

Kenties siis nähdään kesällä, lippukauppa käy jo kuumana. Muista ulkoilla ja ottaa tarvittaessa allergialääkettä, aurinkoa kevääseen! -Petri

– Petri

PETRIN DISKOGRAFIA:

Singlejulkaisut

  • Vain tämä kaipaus jää 1997
  • Vuoden vaan saan joulua odottaa 1999
  • Tää rakkaus kestää 2001
  • Sain rakastaa 2019

Albumit

  • Petri Hervanto 2000
royal-feelgood-oy-petri-hervanto-header.

Petrin keikat

25.-31.03. Turku, M/S Baltic Princess (trio)

12.04. Turku, M/S Baltic Princess

Tanssi kanssain, Kolmen kuninkaan tarina

21.-26.04. Helsinki, M/S Victoria I (trio)

12.05. Kuopio, Raittiustalo

Päivätanssit klo 12-16, duo

23.05. Kiuruvesi, Puistorinne

Tanssit klo 19-23.

26.05. Vierumäki, Aavehalli

Tanssit klo 13-17, duo

13.06. Turku, yksityistilaisuus

17.06. Äänekoski, Kartano Kievari

Onnen maa -musiikkinäytelmä (e-i)

19.06. Vuorela, Kylpylähotelli Kunnonpaikka

23.06. Äänekoski, Kartano Kievari

Onnen maa -musiikkinäytelmä

24.06. Äänekoski, Kartano Kievari

Onnen maa -musiikkinäytelmä

25.06. Äänekoski, Kartano Kievari

Onnen maa -musiikkinäytelmä

26.06. Äänekoski, Kartano Kievari

Onnen maa -musiikkinäytelmä

28.06. Äänekoski, Kartano Kievari

Onnen maa -musiikkinäytelmä

30.06. Äänekoski, Kartano Kievari

Onnen maa -musiikkinäytelmä

YHTEYSTIEDOT

tiina(at)royalfeelgood.fi

petri(at)royalfeelgood.fi

P. 040 0199 915